29. syyskuuta 2017

Syyskuun suosikit

Syyskuu lähenee loppuaan, joten ajattelin kertoa teille tämän kuukauden lempparit!

● Ylellä on laaja ohjelmakattaus pimeneviin iltoihin. Docventures ja Noin viikon uutiset ovatkin jo alkaneet ja Siskonpedin uusi kausi on nyt kokonaan Yle Areenassa. Sitten tietenkin Sohvaperunat. Ihmettelin ohjelmaa ensin, mutta sitten katsoinkin kaikki jaksot. :) Sohvaperunoiden uusi kausi alkaa TV2:lla tänään klo 21.


● Tuleva talvi on jo mielessä, mutta yritän ottaa kaikki irti syksyn väreistä ja aurinkoisista päivistä. Asun ensimmäistä syksyä nykyisessä asunnossani ja ihmettelin yksi päivä, että mikä ikkunaani loimottaa. Ikkunani edessä kasvava suuri leppä loisti silmiini ja se oli vaihtanut värinsä kokonaan keltaiseksi.

 ● Hain viime viikolla Joikin soijavahasta tehtyjä tuoksukynttilöitä yritystäni varten. Pyöritän nyt pientä opiskeluyritystäni jouluun asti.

 ● IsaDora Cover Up Foundation & Concealer
Hermostuin mineraalimeikkeihini ihan kunnolla, koska meikki ei kestä rasvoittuvalla iholla ja peittävyys ei ole kovin hyvä. Marssin siis kauppaan etsimään meikkivoidetta. Mukaani tarttui IsaDoran Cover Up Foundation. Yllätyin positiivisesti. En ole aikaisemmin tiennyt, että IsaDora on ruotsalainen yritys, eivätkä he testaa eläimillä. Omalle iholleni tämä ei ole paras meikkivoide, mutta eipähän tarvitse nyt hermoilla Everyday Mineralsin meikkipohjien kanssa.

Luonnonkosmetiikan meikkivoiteet jätin suosiolla kauppaan. Mulla on niistä vain huonoja kokemuksia ja oikeaa sävyä ei välttämättä löydy. Täytyy katsoa, jos tulevaisuudessa jostain löytyisi sopiva luonnonkosmetiikan meikkivoide. Kertokaa kommenteissa, jos haluatte tarkempaa arvostelua tästä IsaDoran meikkivoiteesta. :)


 ● Onni on löytää nyhtökauraa alennuksessa. Roudasin eilen monta pakettia nyhtökauraa kotiin ja täytin niillä pakastimen.

● Pipo silmillä-blogissa on hyvä postaus retkeilystä ja ulkonäöstä: Outdoor, some ja ulkonäön merkitys.

Mitkä asiat ovat ilostuttaneet teitä tässä kuussa?

Päätin, että teen tästä eteenpäin blogia vain suomeksi. Suurin osa lukijoistani on suomalaisia ja kaksikielisyys saattaa myös häiritä, joten parempi panostaa yhteen kieleen. Haluaisin päivittää blogia useammin, mutta opiskelujen takia aika on kortilla. Yritän kuitenkin pitää blogin mukana tässä kaiken rinnalla. :)

Seuraa Facebookissa ja Bloglovinissa! 

I'm sorry to tell you that from now on I will write my blog only in Finnish. Most of my readers are Finnish and I don't see the point to continue writing in english. Beautiful autumn for all of you! <3

Kuvat TKPhotography
20. syyskuuta 2017

Lavera Men - Mitä mieltä mies on Laveran tuotteista?

Mitä mieltä mies on Laveran tuotteista? Poikaystäväni kokeili ensimmäistä kertaa elämässään luonnonkosmetiikan tuotteita. Hänellä on ollut käytössään Men Sensitiv Shaving Foam partavaahto ja Men sensitiv 24h Deodorant Roll-On.

Partavaahdosta kerrotaan Laveran sivuilla näin: "Runsas vaahto suojaa ihoa ja takaa tarkan ja miellyttävän parranajon. Rauhoittaa ihoa, ennaltaehkäisee punoitusta ja ärsytystä." Tuotteen vaahtoaminen ja vetinen koostumus osoittautuivat tämän partavaahdon heikoiksi puoliksi.


"Verrattuna perus partavaahtoon se vaahtoa tosi vähän. Tuntuu enemmän siltä, että laittaa litkua naamaan. Aika vetistä puuhaa. Vetisyys ei vaikuta ajamiseen, mutta käyttäminen on märkää. Toimii ihan hyvin kaikesta huolimatta, eikä ole tullut haavoja. Iho ei ole ärtynyt parranajon jälkeen. Jälkeenpäin ei jää voimakasta tuoksua."

24h Deodorant Roll-Onia Lavera kuvailee tehokkaaksi. "Mieto ja tehokas 24h deodorantti herkälle iholle. Luomu aloe veraa ja -bambua sisältävä koostumus neutraloi hajuja ja raikastaa." Tämä ylsi Nivean tasolle, vaikka ei täysin pidä hien hajua poissa.

"Kun sen avaa, niin se on tosi kuiva. Palloa pitää pyörittää, että sieltä tulee jotain. Yllättävän kosteaa käytettäessä. Tuoksu on mieto. Kestää jonkun verran hikoilua, kunhan vain ei hikoile pahasti. Ei pidä hajua poissa 24 tuntia. Toimii yhtä hyvin, kuin Nivean antiperspirantti, jota olen aikaisemmin käyttänyt. Nivea ja tämä Laveran deodorantti toimivat mulla samalla tavoin. Jos urheilen tai hikoilen muuten enemmän, niin eivät ne pidä hajua poissa."


"Voisin ostaa näitä Laveran tuotteita uudestaan, jos ne olisivat saman hintaisia, kuin tavanomaiset partavaahdot ja deodorantit." Partavaahdon hinta pyörii Suomessa tosiaan 9-11 euron välillä ja deodorantti 10-11 eurossa. Satuin surffailemaan Ecco Verden sivuille ja sieltä näitä saa edullisemmin. Molempien tuotteiden hinta on Ecco Verden nettikaupassa 5,18e.

Lue myös:

Facebook: With Miina
Bloglovin: With Miina



 
10. syyskuuta 2017

Paras aika nähdä revontulia

Etkö ole koskaan nähnyt revontulia? Tai haluaisit nähdä revontulia useammin?
Voit kohta suunnata katseen kohti taivasta, koska nyt on hyvä aika vuodesta seurata revontulia ja näillä neuvoilla niitä näkee varmasti. Syksy ja kevät ovat hyvää aikaa revontulien katselemiseen, koska illat ovat pimeitä ja ulkona tarkenee seisoskella pidemmänkin aikaa.


1. Seuraa milloin alueellasi on vahvoja aurinkomyrskyjä 
Parhaat tavat seurata revontuliennusteita: seuraa Facebookissa Aurora Alert by Soft Serve News -sivua ja tallenna kirjanmerkkeihisi Aurora Service http://www.aurora-service.eu/aurora-forecast/ . Näin saat feediisi ilmoitukset minkä vahvuisia aurinkomyrskyjä on parhaillaan ja Aurora Service sivulta voi katsoa livenä, missä revontulet tällä hetkellä näkyvät.

Twitterissä voit myös seurata #revontulet Ilmatieteen laitoksen meteorologien ilmoittelua.
Uutisissa on usein juttua vahvoista aurinkomyrskyistä, mutta suosittelen seuraamaan niitä itse, koska silloin voit nähdä revontulia useammin.

2. Katso sääennuste 
Sään täytyy olla pilvetön, jotta revontulet näkyvät ja kesäkuukausina revontulet eivät tietenkään näy, koska on valoisaa.

3. Jes! Aurinkomyrsky ja pilvetön taivas! Nyt on parasta etsiä paikka, jossa kaupunginvalot eivät valaise taivasta ja mennä sinne myöhään illalla. Paras aika nähdä revontulia on klo 21-01. Joskus käy niin hyvä tuuri, että revontulia voi nähdä myös keskellä kaupunkia. Katselin kerran itse vihreiden valojen liikehdintää Tampereen keskustassa parvekkeelta.

Nyt sitten vaan bongailemaan taivaalta vihreän ja punaisen sävyjä! :) Helsingissä revontulia voi nähdä keskimäärin kerran kuukaudessa. Kilpisjärvellä ja Utsjoella on mahdollista nähdä revontulia kolmena yönä neljästä, jos pilviä ei ole paljon. 

P.S. Paljastan teille, että paikan päällä revontulet eivät näyttäneet yhtä voimakkailta kuin kuvissa. Taivaalla näkyi vihreää haaleasti. Kamera näkee enemmän valoa pitkällä valoitusajalla, kuin ihmisen silmä ja sen takia kamera tallentaa mahtavammat revontulet. 

Pysy perillä uusista postauksista seuraamalla Facebookissa ja Bloglovinissa! :)


Never seen the northern lights? Or would you like to see them more often? 
You can look up at the sky soon because it's a good time of the year to see northern lights and with these advices you will surely see them. Autumn and spring are a good time to look for northern lights because the nights are dark and it's not as cold outside as in the winter.

1. Track when your area has strong solar flare 
Best ways to follow northern lights forecasts: follow the Aurora Alert by Soft Serve News page on Facebook. This is how you get reportst to your feed how strongs solar flares are now. Another important page is http://www.aurora-service.eu/aurora-forecast/. From the Aurora service page you can watch the live situation where the northern lights are currently appearing. 

2. See the weather forecast 
The weather must be cloudless so that you can see the northern lights and in the summer months the northern lights will not be visible because it is too bright at night. 

3. Yay! Solar flare and cloudless sky! It is now best to look for a place where city lights do not illuminate the sky and go there late in the evening. The best time to see the auroras is at 21p.m to 1 a.m. Sometimes northern lights can be seen in the middle of the city however. I once watched northern lights in center of Tampere on the balcony. 

Now you can go spot green and red shades in the sky! :) In Helsinki the northern lights can be seen on average once a month. Kilpisjärvi and Utsjoki area it is possible to see the them four nights out of five if there are not many clouds.

P.S. I'll let you know that the northern lights didn't look as powerful as in the pictures. The sky was pale green. The camera sees more light than the human eye and because of that the northern lights appear more powerful in the pictures.

Stay tuned and follow me on Facebook and Bloglovin! :)

Photos by: TKPhotography
3. syyskuuta 2017

Benecos & Everyday Minerals highlighters review

Tällä kertaa käsittelyssä kaksi luonnonkosmetiikan highlighteria. Benecosin Natural Highlighting Powderin ostin viime talvena ja Everyday Mineralsin Polished sävystä mulla oli näytepakkaus.


Kummatkin ovat mielestäni tosi maltillisia ja näillä saa hennon hehkun kasvoille. Tai ei välttämättä sitäkään. Benecosin Highlighting Powder lupaa antaa kasvoille terveen ja säteilevän ilmeen, mutta ei ihan onnistu siinä. Se on tuntunut turhalta ostokselta ja on ollut mulla pitkään käyttämättä. Sitä saa sutia kasvoille ihan kunnolla ja siltikin saattaa näyttää siltä, että laittoikohan sitä edes mitään hohdepuuteria.

Everyday Minerals on parempi näistä kahdesta. Se näkyy paremmin kasvoilla ja punertava sävy toimii. Everyday Minerals lupaa hyvinvoivan ja hehkuvan näköisen ihon. Hehkua sillä kyllä saa. Hyvinvoivasta en tiedä, koska aknea tällä ei voi taikoa pois. :)

Jouduin laittamaan molempia hohdepuutereita kasvokuviin monia kerroksia, että sain ne näkymään edes jotenkin. Benecosia laitoin ainakin 5 kerrosta, mutta se ei siltikään oikein näy.


Today I'm gonna talk about natural highlighters. I bought Benecos Natural Highlighting Powder half a year ago and Everyday Minerals Polished was a sample kit.

Both of these are really moderate highlighters and you can get slight glow on your face. Or not even that. Benecos promises to give the face a healthy and radiant look but I think it was not successful in it. It has been a useless purchase for me. I can hardly see anything on my face although I put a lot of layers of it.


Everyday Minerals is better one of these two. I can see it on my face and the reddish tone of the powder is nice. Everyday Minerals promises a well-being and a glowing skin. It looks glowing on my skin like they promised. I wish I could get well-being skin but unfortunately I can't get my acne away with this product. :)

I had to put many layers of these on my face so that they might appear in the pictures. I put Benecos atleast 5 layers but you can hardly see it in the picture.